logo
INFO HEVOSET KASVATUS MYYDÄÄN
KUVAGALLERIA ENTISET ASUKKAAT KOIRAT VIERASKIRJA
INFO

20.8.2009 Sivusto on valitettavasti remontissa, esillä väliaikainen versio.

Riku on haettu kotiin Kälviältä 16.8. Eevalla suoritin koeajon vesisateessa mikä sujui erinomaisesti. Kotonakin ajettiin ensimmäistä kertaa tiistaina, sekin sujui hienosti. Olen kyllä Rikuun ja opetukseen erittäin tyytyväinen!! Raiteli lähtee sunnuntaina Kempeleeseen treenaamaan tulevaa kantakirjausta varten. 
8.8.2009 Hilda on eilen astutettu ilman ongelmia Hastigurilla.
7.8.2009 Kaksi kuukautta on vierähtänyt edellisestä päivityksestä - lähinnä läppärimme hajoamisen johdosta. Paljon on myös ehtinyt tapahtua! Islanninhevostamma Hilda palautui siitosliisingistä, koska sitä ei saatu tiineeksi (ei antanut orin astua hyvistä kiimoista huolimatta). Hain tamman liisaajilta 27.7. ja vein sen suoraan Hastigurin luokse Lehtimäelle, kokeillaan vielä Sarin kanssa onnistuuko astutus.

Luumu kävi Pohjanmaan Poninäyttelyssä pokaten rotunäyttelyn kehästä I palkinnon ja ollen luokkavoittaja 1v orivarsoissa, ja Hippoksen kehästä se sai myös I palkinnon, hienon arvostelun (mm. erittäin hyvä minishetland-tyyppi) ja 9-8-8-8-7= 40 pistettä! Harkitsimme hieman varsan viemistä Mustialan rotunäyttelyyn, mutta nyt on reissattu niin paljon ja vapaa-aika ollut kortilla, että jätämme vielä väliin.

Pirpana on haettu kotiin Haaparannasta noin kuukausi sitten, tiine pitäisi olla kun ei kiimoja ole näkynyt.

Raiku on haettu Kempeleestä useampi viikko sitten kotiin laitumelle. Haaveilin vieväni sen ja Ukkiksen Kiimingin suokkinäyttelyyn, mutta homma kaatui mm. siihen että palkinnot olisivat menneet kummankin virallisille omistajille ellei mulla olisi ollut esittää kirjallista hyväksyntää siitä että ne saa maksaa mulle. Ja kun vapaa-aikaa on muutenkin vähän, ja samana päivänä Iitulle sopiva koiranäyttely, niin...

Raikulla nyt tähdätään uudelleen kantakirjaan esittämiseen Oulun tamma- ja varsanäyttelyssä syyskuussa. Edellisenä päivänä pitäisi viedä Ukkis ja Riku Ylivieskan tamma- ja varsanäyttelyyn.

Riku on Kälviällä ajo-opetuksessa Sahan Eevalla, tulee viikon päästä kotiin.

Pyryn ja Raikun kanssa käytiin eilen westernvalmennuksessa Nivalassa. Pyry saatiin myötäämään edestä ja kulkemaan pehmeänä ja rentona - siihen ei ole pystynyt 9 vuoteen kukaan valmentaja, ei isompi eikä pienempi nimi! Nyt sen teki Sanna Onkamo Kokkolasta, ja hevonen myötäsi jopa minun allani vain sillä että otin ohjat käteen! Itku meinasi tulla, oli se niin hienoa!

© Maija Kontio 2009