| "Riku" sai
nimensä syntymäpäivänsä johdosta, 25.
päivä oli Alarikin päivä, ja perinteikäs
vahvan kuuloinen nimi sopi muutenkin tälle oripojalle. Riku on
ennen kaikkea erittäin rohkea ja reipas varsa. Se on tullut aivan
pienestä asti mielellään ihmisen luo ja tykkää
seurustelusta ja rapsuttelusta, eikä säiky mitään.
Varsalla on leveä otsa ja avoin, ystävällinen katse,
isänsä silmät. Riku syntyi kaksosista
ensimmäisenä ja yritti nousta jaloilleen heti
synnyttyään ja nisällekin se pääsi alle tunnin
ikäisenä itse. Riku oli siskoaan suurempi ja vankempi, ja
vaikutti olevan luonteeltaan hieman pehmeämpi.

Riku 1.5.-09 pesun jälkeen
(ikää n. 11kk)

Riku ja minishettisvarsat
21.12.-08

Alarik 18.9.-08
Riku on punarautias ja
sillä on siima selässään. Koska isällä on
hopeageeni, kummallakin varsalla oli mahdollista olla geeni piilossa
(ei näy rautiaalla pohjalla) ja siten periyttää
hopeaväriä varsoilleen ruunikon tai mustan kumppanin kanssa
(kuten M.K. Heroteksen emä Bimpo rautiaana hopeageenin kantajana
sai ruunikon Vieterin-Vilon kanssa hopeavärisiä
jälkeläisiä). Tammikuussa -09 sain vihdoin
jouhinäytteet lähetettyä Englantiin laboratorioon, ja
selvisi että Aliinalla on hopeageeni, Rikulla ei. Tuuria oli
siinä, että geeni tuli sille varsalle, jolla on enemmän
mahdollisuuksia myös periyttää sitä eteenpäin!

Alarik 10 vrk ikäisenä
Rikun
emä Raiteli on erittäin suorajalkainen ja liikkuu kauniisti,
eikä luonteessakaan ole moitteen sijaa, tamma on vakaa,
käsitellessä rauhallinen mutta tosipaikan tullen osaa olla
teräväkin. M.K. Herotes oli järkevän luonteinen,
kaunis vankempi ori, joka sai Ta-suunnan kantakirjauksessa luonteesta
9p ja ajokokeesta peräti 16p. Ori lopetettiin heinäkuun
alussa -07, ja se ehti astua -07 vain Raitelin ja Toniikka -nimisen
tamman.
Pikku-Alarik Sukupostissa
RIKUN KUULUMISET
Perhe kävi Alavieskan Harjoitusnäyttelyssä 12.10. -08.
Olin käyttänyt varsoja paria päivää
näyttelyä ennen yksin narun nokassa vuorotellen, taluttelin
ympäri pihaa (myös valtatien varressa pätkän!) ja
talutin sitten kummankin varsan vuorollaan myös koppiin
sisälle. Kummallekaan asia ei tuottanut vaikeuksia, kunhan
kävelivät kyytiin. Esiintymistä harjoiteltiin myös
yhdesti, varsoilla oli kovasti virtaa ja pomppivat sinne sun tänne
:) Kun näyttelypäivä koitti, lastaus sujuikin
hetkessä, matkustivat kopin hievahtamatta, ja olivat myös
näyttelypaikalla hyvin käyttäytyviä ja Riku
varsinkin suhtautui kaikkeen hyvin rauhallisesti. Meidän varsat
olivat ainoita maitovarsoja jotka pystyi esittämään
ilman emää, ja esittivätpä myös ravinkin ihan
itse :)
Rikun näyttelyarvostelu:
"Pitkä kevyt kaula, kevyt sopusuhtainen runko, korkea
säkä, laskeva lautanen. Ej hajavarpaiset, tj melko
hyväasentoiset. Hieman jyrkkä lapa. Melko suorat
käyntiliikkeet, suorahkot raviliikkeet, lyhyehkö ej askel."
3-palk.
Näyttelystä ei
valitettavasti ole kuvia, kun olimme hevosten kanssa koko
näyttelyn ajan. Rikun jalat ovat todella hyvällä
mallilla jo nyt. Hieman lisää massaa sille pitäisi
saada, se on taas semmoisessa kasvuvaiheessa että on
vähän turhan hoikka. Tasaisesti se silti kasvaa muutoin.
Varsojen kanssa on syyskuussa
tehty talutusharjoituksia ja kumpikin toimii narussa todella hyvin.
Ilmojen kylmetessä varsat ovat yöpyneet omassa karsinassaan
emästä erillään. Ne ovat myös olleet
kaksistaan tallissa sen aikaa kun äiti on töissä,
eivätkä huutele emänsä perään
yhtään. Riku lähtee lokakuun loppupuolella Savelaan
kotitallille isl-herra Japen kaveriksi, ja joulukuussa ne saavat
vielä kaverikseen minishet-o Blunderin. Ehtisin kyllä
totuttaa Rikun vielä esim. valjaisiin ennen
lähtöään, mutta se kertakaikkiaan on niin fiksu,
että en koe totutusta tarpeelliseksi - se kyllä tottuu
kaikkeen ja hyväksyy uudet asiat noin vain, sen kanssa ei tule
olemaan ongelmia uusien asioiden oppimisessa!

12.11.2008
Riku vieroitettiin perjantaina. Se reissasi tosi reippaasti yksin, ja
asettui heti taloksi Savelaan ja otti Hildan varaäidikseen. Nyt ne
kuitenkin saavat Japen kanssa tulla kaksistaan toimeen kunnes minivarsa
Blunder kotiutuu Ruotsista, kun sunnuntaina Hilda lähti Savelasta
tänne Raudaskylälle.
15.12.2008
Meidän äiti on ihastunut Rikuun ja aina raportoi mitä
kaikkea on sen kanssa puuhaillut. Viimeksi selitti, että kun
hän pussailee sitä turpaan, niin voikohan se puraista joku
kerta häntä :D Riku kasvaa, on kuulemma jo lähes Japen
korkuinen (Jape on 127cm). Jaloista mulla ei ole mitään
raportoitavaa enää, polvet ovat hyvät, mutta
hajajalkainenhan tuo varsa on. Riku syö kauransa yksin tallissa ja
Jape jää ulos (kun ei suostu tulemaan sisälle). Varsa on
esim. tunnin yksin tallissa että saa ihan rauhassa
syödä, on se rento kaveri kun ei hätäile toisen
perään ollenkaan!
21.12.2008
Minishettisvarsat Blunder ja Bandit saapuivat Savelaan. Sekä ponit
että Riku pelkäsivät toisiaan ja tuttavuuden tekeminen
oli hassun näköistä, kun osapuolet varoen
lähestyivät toisiaan ja sitten hypähtivät karkuun
ja niin edelleen...
11.2.2009
Riku kasvaa kohinalla ja on edelleen turhan hoikka. Hainkin sille
Oulaisista Krafftin rehuja, katsotaan nyt saadaanko sitä
niillä pyöristymään. Se on äkkiä
katsottuna aivan Japen korkuisen näköinen, arvelisin
että 125cm on hyvin lähellä todellista mittaa, ehkä
jo ylikin. Rikulla on ollut kahdesti silat päällä, ja jo
toisella kerralla laitoimme sille myös ohjat ja ajoin sitä
tarhassa muutaman kierroksen takaa. Kyllä on fiksu ja kiva varsa,
ei mitään ongelmia, ihan kuin olisi tehty ennenkin noita
juttuja! Nyt tongin sille tallista pehmeän nahkakuolaimen ja Pyryn
silat seuraavaa kertaa varten. Kovasti tuntuu että haluaisin sen
pitää itselläni, sen kanssa on niin
miellyttävää puuhailla :) Kesäksi
mietitään jo kovasti minne vien sen orilaitumelle,
kesään mennessä sen tulisi jo toimia kärryjen
kanssa. Käytöksen kanssa tuskin tulee ongelmia, mutta aion
sen kuitenkin ruunata jossain vaiheessa kaikkien osapuolten
elämän helpottamiseksi, sillä kun ei ole
mitään tarvetta orina pysyä.
04.4.2009
Riku on kuin onkin saatu pyöristymään Krafftin avulla.
Vieläkään se ei mikään pyöreä ole,
mutta kasvanut se on myös kovasti, se on nyt noin 130cm, saattaa
olla hieman ylikin. Kuitenkin selkeästi on jo Japea suurempi.
Muutenkin se on rakenteeltaan raamikkaan näköinen ja sen
näköinen että tulee edelleenkin kasvamaan. Tarkemmin
asiaa mietittyäni ja kyseltyäni luulen että se tullaan
ruunaamaan jo syksyllä. Toukokuun ajaksi Riku lähtee
Kalajoelle ajo-oppiin ja painimaan samanikäisen kovapäisen
orivarsan kanssa.
27.4.-09
Riku tuli Raudaskylälle alkuusta. Sen ulkonäkö on
kohentunut niin että mietin jos kuitenkin veisin sen
näyttelyyn jo kevään aikana? Puuhailtu on jonkin verran
ja varsan käytös edelleen erittäin fiksua. Pyryn kanssa
elelevät pihatossa erittäin sopuisasti. Eilen totuteltiin
letkulla jalkojen pesemiseen ja se aiheutti vain hieman
ihmettelyä. Viikko sitten ajettiin sitä takaa pitkin ohjin,
avustajan puute vähän vaikeuttaa ajo-opettelua. Varsan kanssa
on niin kiva puuhata, että en viekään sitä
ajo-opetukseen ihan kuun alusta, vaan sitten vasta kun Raiku palaa
kotiin Pyryn kaveriksi.

Riku esittelee raviaan 15.4.-09
1.5.2009
Riku on ilmoitettu Kalajoen tamma- ja varsanäyttelyyn, joka
järjestetään 27.5. Riku lähtee Laurilan Juhalle
Kalajoelle ajo-oppiin 10.5. ja Juha myös esittää sen
näyttelyssä. Pesimme Rikun tänään ja se
käyttäytyi kuin vanha ruuna, sen päälle sai nakella
ämpärillä vettä eikä pesun ja vedellä
läträämisen suhteen ollut minkäänlaisia
ongelmia.
TÄMÄ on se oikea
luonne suomenhevoselle, eikä hermoileva, helposti
kuumuva soheltaja! Riku ei ole enää myynnissä. Pesun
jälkeen kävimme pihalla taluttelemassa eikä Riku
välittänyt mitään pihalla
jyrryyttävästä bobcatista (kauhalla tasoitettiin
pihasoraa) eikä myöskään vilkaissutkaan 20m
päässä tiellä suhahtelevia autoja/
moottoripyöriä. Taluttelun jälkeen se meni loimi
päällä karsinaan kuivattelemaan ja tunnin
päästä päästin sen ulos. Loimi sillä oli
ensimmäistä kertaa päällään.
7.6.2009
Riku lähti ajo-opetukseen Kalajoelle
äitienpäivänä, mutta ehti olla siellä vain
alle 2 viikkoa kun se sairastui mystiseen kuumetautiin. Sillä oli
usean päivän ajan kuumetta yli 40 astetta eikä se
syönyt eikä juonut. Ell kävi sitä
nesteyttämässä ja hoitamassa minkä jälkeen
alkoi ruokakin maistua, ja hain sen sitten kotiin paranemaan kunnolla.
Usean "terveen" päivän jälkeen varsalle nousi
yhtäkkisesti 40,2 asteen kuume, sillä turposivat takajalat
vuohisista ja se hikoili nivusista, ja tarvitsimme taas
päivystävän apua. Varsa tokeni
kipulääkkeellä ja B-piikillä nopeasti ja on nyt
taas ollut reilun viikon jo ihan terve. Ymmällään
olemme, verikokeet on otettu ja nyt ihmetellään ja
odotellaan... 5.6. Rikulle tuli kaveriksi samanikäinen orivarsa
Ukon Lukko, ja pojilla onkin ollut hauskaa keskenään.

Riku 1.5. pesun jälkeen
6.8.2009
Rikunkin
elämässä on ehtinyt nyt tapahtua kaikenlaista. Ukkiksen
kanssa ne ensin ovat keränneet lihasta ja painineet ja
välillä on ajettu takaa ja siis opiskeltu ajolle. Nyt sitten
kun Raiku tuli kotiin, vein Rikun Kälviälle Sahan Eevalle
ajo-opetukseen. Tai siis Eeva haki sen itse meiltä kun oli juuri
tulossa Ykan klinikalla käymään :) Riku on nyt ollut
Eevalla yli kuukauden, ja viikon päästä se olisi
tarkoitus hakea takaisin kotiin täysin valmiina pakettina :) Eeva
on kehunut varsan toimivan hyvin ja olevan mukava ajettava,
lähinnä ainoa ongelma on kuulemma siinä ettei se malta
seisoa tallin käytävällä nätisti! Ajaessakin
pysähtyy kesken lenkin ja malttaa seisoa. Ravuriksikaan ei ole
Eevan mielestä muita hidasteita kuin pieni koko. Vahvan itsetunnon
omaavaksi Eevakin varsan oli jo ehtinyt todeta, se kumartaa laumassakin
ainoastaan isolle vanhemmalle ruunalle, 2-vuotiaat itseään
paljon isommat lv-orivarsat se kuulemma ignoorasi täysin :)
|